Shanghain terveisiä!

24.03.2015

Piipahdin kangasmessuilla Shanghaissa viime viikolla. Messut oli eri paikassa kuin yleensä joten hyppäsin metroon lentokentällä ja matkasin kaiken kaikkiaan kaksi tuntia maan alla ennenkuin saavuin messualueelle. Shanghain metro ei tuntunut yhtä vikkelältä kuin Euroopan metrot mutta muuten matka sujui yllättävänkin leppoisasti. Pelkäsin etukäteen kovia ruuhkia mutta menomatka oli positiivinen yllätys. Paluumatkalla olikin jo ruuhkaa vähän liiankin kanssa. Metroon sisälle pääseminen oli jo saavutus mutta vielä haastavampaa oli oikealla pysäkillä runnoa itsensä matkalaukkuineen ulos junasta…Onneksi matkalaukku itseni lisäksi kesti ehjänä.

Paluumatka metrolla keskustaan alkoi lippujonossa, jonotettiin yli tunti pelkästään lippua ja sen jälkeen tunti ihan tupaten täydessä metrossa matkalaukun kanssa. Mietin että olisiko ihan mahdotonta maksaa lippu vaikka älypuhelimellä...no luultavasti verkko ei toimisi koska ihmisiä on niin paljon samassa paikassa.

Saavuttuani messuille alkoi armoton ryysis erinäisiin pisteisiin.Tuntui kuin messujärjestajä olisi järjestänyt ”road block” tyyppisiä haasteita messuväelle hieman amazing race hengessä….Ensiksi tunkeiltiin sangen epämääräisestä metallinpaljastus hässäkästä läpi, laitteet piippaili hulluna ja toimitsijat huusi kaiuttimiin kiinaksi jotain ilmeisesti tärkeää, ymmärtämättä sanaakaan selviyidyin seuraavaan ruuhkapisteeseen. Aivan eläimellinen meininki alkoi pääsylippua “jonottaessa”. Jotenkin ymmärtäisin vielä jos liput maksaisivat mutta ne ovat ilmaisia ja syy miksi pahvilippu täytyy hankkia on vain se että messujärjestäjä saa tietoa keitä messuilla käy. Olisi aika paljon selkeämpää jos lipun voisi tulostaa ihan konttorilla ennen matkaa… Olin verkossa jo ennakkorekisteröinyt itseni messuille mutta vain saadakseni numerosarjan jolla sai tulostetun pahvilapun paikan päältä. Kaoottisen alku ryysimisen jälkeen onneksi löysin hyviä kangasvaihtoehtoja syksyn mallistoon.

Torstai aamuna matkasin taxilla messuille, matkan varrelle mahtui monenlaisia maisemia.  Loppumatkan maisemat alkoivat olla niin epämääräisiä että mietin jo että näinköhän olen menossa vielä messuille…mutta kyllä vain, messuille johtavat tiet olivat vain hieman keskeneräisiä. Taxikuskikin joutui kyselemään loppumetreillä neuvoa paikallisilta.

Näkymiä Shanghain kaupoista. Paljon oli kukkakuoseja ja “hippi” henkeä 60-70 luvuilta. Hippi trendin lisäksi tarjolla oli modernia “kangapalastelua”.

Näkymiä kaupungilta



< Takaisin